Arkisto | Interactive Systems RSS for this section

Kevät alkaa

Viimeistely tämän tekstin osalta jäi vähän, nythän ollaan jo ensimmäisessä opetusviikossa.

Opiskelijoiden joululoma jatkuu vielä viikolla, mutta valitettavasti assarointi pyörii jo, ja välillä käydään maitohapoilla. Edessä on Interactive Systems -nimellä kulkeva maisterivaiheen käyttöliittymäkurssi, missä keskitytään käyttöliittymän luomiseen ja sen empiiriseen testaamiseen.

Käytännössä kurssin ohjelma on muodostunut juuri ennen joululomaa — luennoitsijahan siitä vastaa, mutta teemme tiivistä yhteistyötä. Siitä huolimatta odotan luentoja mielenkiinnolla ja yritän olla niissä itsekin paikalla.

Minun suuremmalle vastuulleni kuuluu sitten hands on-työskentely ja opiskelijoiden ohjaaminen projektityöskentelyyn. Erityisesti projektityöskentelyn osalta mietin. että miten vältetään opiskelijoiden katoaminen ja toisaalta sitten se ilmiö, että minulla on liikaa palloja ilmassa.

Tällä hetkellä mietin väärinkäyttää Moodlea ja pyytää opiskelijoita kirjoittamaan sinne viikoittain oman projektinsa etenemisestä. Moodle, jotta se on edes osittain julkista, toiveeni olisi, että opiskelijat pystyisivät myös auttamaan toisiaan ongelmissa tai pohtimaan niitä yhdessä. Lisäksi sitten pyöritellään jotain ’laskutupa’-tyyppistä asiaa käyttöliittymäkamalle: sinäänsä jännää, että tuonne periaatteessa voi tulla ihmisiä koodiongelmista tutkimusmetodologian tarkistamiseen asti kyselemään apua. Noh, kevään lopussa näkee, että miten tuo toimii.

Lisäksi edessä oli ihana arvostelutuokio aikaisemman Interface Technologies-kurssin osalta. Suurin osa tapauksista oli helppoja, mutta sitten oli muutama, missä jouduttiin pohtimaan asiaa erityisesti. Erityisesti yksi asia, mihin törmäsimme oikeastaan muutamankin kerran on, että tiedämme ihan liian vähän ryhmädynamiikasta arvostelun tukena. Emme kuitenkaan seuraa varsinaista projektien valmistumista, emme ole läsnä ryhmän palavereissa ja koodiakin luemme pintapuoleisesti, se kun ei ole kurssin pääasia kuitenkaan.

Siksi vakuutuin luennoitsijan argumenteistä, että kun emme oikeastaan tiedä mitä ryhmädynamiikalle on tapahtunut ja mitkä ovat varsinaisia syy-seuraus-suhteita, ei noista asioista voi erityisesti rankaista, itse saatoin olla jopa liian kriittisellä päällä. Tämä on ehkä ryhmätyöskentelyn isoimpia ongelmia akateemisessa maailmassa, että kuinka sen arvioinnin saa toimimaan fiksusti. Onko lukijoilla mitään hyviä ideoita tästä?